Social media experiment ja vaihtarikohtaamisia

Aika menee todella nopeasti ja huomasin, etten ole kirjoittanut mitään pariin kuukauteen.

Maanantaina tuli täyteen tasan kolme kuukautta täällä ja viikonloppu vietettiin toisten YFU-vaihtareitten kanssa follow-up -leirillä Dworpissa, Brysselin lähistöllä. Henkilökohtaisesti tuolla leirillä oli valtava vaikutus minun omaan asenteeseen ja toimintaan täällä. Meille tehtiin hauska ”Social media experiment”, eli meiltä vaihtareilta ja myös vapaaehtoisilta otettiin puhelimet pois noin vuorokauden ajaksi. Leirillä oli yksi henkilö, joka sai pitää puhelimensa hätätapauksien varalta, mutta muuten elettiin täysin ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Monen yllätykseksi someton elämä toimi tosi hyvin, eikä mulla ainakaan ollut yhtään ikävä rakasta älyluuriani leirin aikana. Huomasin tosin yhden asian, mikä minua haittasi: valokuvien ottaminen oli mahdotonta, koska tosi harvalla on perinteistä kameraa mukana ja mieki käytän aina puhelimen kameraa. Leirin valokuvavastaavaa kaivattiin siis jatkuvasti.

Muuten elämä on alkanut sujua suoraan sanottuna loistavasti. Musta tuntuu, että olen tosi onnekas perheen suhteen: monet mun vaihtarikavereista on vaihtanut tai on vaihtamassa perhettä ja osalla on tosi kova ikävä omaa perhettä kotimaassa. Terkkuja Suomeen, oliskohan mulla parina päivänä ollut vähän haikeampi fiilis, mut pari päivää kolmessa kuukaudessa on ihan minimaalinen määrä. Olen koulussa tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja mulla on siellä kaksi parasta kaveria, ja lisäksi toiset vaihtarit on ihan korvaamattomia. Pari viikkoa sitten miitattiin myös kahden muun Suomi-vaihtarin kanssa Liegessä, ja pakko sanoa et oli aivan mahtava tunne puhua suomea pitkästä aikaa kasvotusten jollekin! Ei tarvitse miettiä, että ymmärtääköhän se keskustelukumppani nyt varmasti, mitä mie tarkotan. Huomenna keskiviikkona (puolikas koulupäivä) me suunnataan siis suomiporukalla Brysseliin enkä malta oottaa! Toisten suomalaisten lisäksi oon tavannut vaihtareita ympäri maailmaa – ei siis pelkkiä YFUlaisia vaan myös AFS- ja Rotary-vaihtareita ja oli ihan vähän vaan hupasa huomata junassa istuessa, että samassa vaunussa oli edustettuna kolme eri järjestöä ja vaihtareita oli kolmelta eri mantereelta.

Koulussa menee koko ajan paremmin. Ymmärrän hollantia ihan hyvin, mutta usein puhuminen takkuaa sen verran, että täytyy turvautua englantiin. Kotona pyrin aina selittää asiat hollanniksi, tai lähinnä siis yritän, mutta mulla kyllä perhe auttaa tosi paljon. Koulunkäynti on välillä haastavaa, sillä muutamalla opettajalla on vaikeuksia ymmärtää, että mun hollanninkielen taito ei ole kovin hyvä. Vai mitäs sanoisitte, jos teidän pitää parin kouluviikon jälkeen kirjoittaa yhtenäinen teksti vieraalla kielellä, jolla osaatte juuri ja juuri esitellä itsenne? Yritän kuitenkin olla ottamatta liikaa stressiä ja olen onnistunut saamaan jonkinlaisen tasapainon koulun ja vapaa-ajan välille, ja mulle tärkeintä on keskittyä kulttuuriin, ei kouluarvosanoihin. Koulunkäynti on täällä tosi tärkeää ja ko mie olen täällä kuudennella, eli viimeisellä luokalla, niin mulla on kans aika paljon projekteja ja juttuja tulossa. Tässä on tosiaan hyväkin puolensa: mun luokan kanssa pääsen mm. helmikuussa kahdeksi viikoksi Espanjaan, maaliskuussa muutamaksi päiväksi Prahaan ja toukokuussa mennään pariksi päiväksi Pariisiin muitten vikan vuoden opiskelijoiden kanssa. Lisäksi tammikuussa me kuudesluokkalaiset juhlitaan, kun on 100 päivää koulua jäljellä! Näitä juttuja en olisi välttämättä kokenut, jos olisin päätynyt viidennelle luokalle. Tykkään mun luokasta tosi paljon: meitä on vain seitsemän mun luokalla, mut osalla tunneista me ollaan muiden luokkien, kuten 6HAN, 6HOT tai 6TOE (kauppa-, hotelli- ja turismi) kanssa.

Ja mitäs muuta. Joulu lähestyy ja tulevina viikkoina on parit synttärit tiedossa, joululoman alussa yritetään myös nähdä toisten vaihtareitten kanssa porukalla vielä viimeisen kerran, ennen kuin ensimmäiset semester-oppilaat lähtevät kotiin. Meillä oli tosi haikea lähteä follow-upista, koska se oli hyvin todennäköisesti viimeinen kerta, kun me nähtiin koko porukalla. Muutamat itki ja meillä oli valtava ryhmähali, josta löytyy kuva instagramin puolelta. All in all, rakastan tuota meidän porukkaa ja en voi uskoa, että vaihtoa on nyt takana kolme kokonaista kuukautta.

Tänne kuuluu siis tosi hyvää. Älkää siis hätäilkö sielä Suomen päässä, jos minusta ei kuulu mitään tai en hirveästi laita viestiä tai soittele: se on merkki siitä, että mulla on kaikki hyvin eikä ole koti-ikävä, vaan viihdyn täällä ja nautin elämästä täällä. Elämä ole enää uutta ja jännittävää ja oon tottunut arkeen täällä. Tiedostan kans, että näihin aikoihin monelle vaihtarille tulee se kuuluisa kulttuurishokki. Toistaiseksi menee siis loistavasti ja onneksi seuraaville viikoille on ohjelmaa jo suunniteltuna, ettei koulunkäynti vie täysin kaikkea iloa elämästä. :-D

Poistuin siis muutamasta ryhmästä ja oon vähentänyt puhelimen ja somen käyttöä aika radikaalisti. Koitan instagramiin päivitellä vähän useammin kuulumisia, koska sieltä useampi ihminen pystyy seuraamaan niitä eikä mun tarvitse kertoa samoja asioita moneen kertaan.