Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Perhe- ja sijoitustiedot!

Ei ole paljoa tullut kirjoiteltua viime aikoina, kun koulu on pitänyt kiireisenä. Tammikuu tuntui kuluvan tosi hitaasti, helmikuu tuntui menevän kuin sumussa ja maaliskuukin oli ja meni. Nyt koeviikon jälkeen on aikaa istua vähän pidemmäksi aikaa ja kertoa kuulumisia.  Eli mulla on perhe! Helmikuun alussa sain sähköpostia YFU-ohjelmakoordinaattorilta otsikolla "Isäntäperheesi tiedot". Helmikuussa!! Ja kaikki oli taas varotellut että menee ainakin  pitkälle kevääseen ennen kuin perhetietoja tulee. Mutta niinpäs vaan mulla on perhe, ja oi että mie olin helpottunu ko sen sähköpostin silloin avasin! Laitoin perheelle sähköpostia heti, kun sain yhteystiedot.  Kiitin heitä siinä viestissä ja kyselin paljon kaikkea ja olin niin innoissani siitä, että hyvä kun osasin englanniksi siihen kaiken tarvittavan kirjoittaakaan. Mun perheessä on siis hostvanhemmat ja lisäksi 12-vuotias sisko ja 9-vuotias veli. Perhe on käsittääkseni melko paljon tekemisissä myös hostäidin vanhempien j