Viisi päivää???
Tänään mulla on enää viisi päivää lähtöön. Viisi. Päivää. Lähtöön. Tai riippuu miten sen laskee, sillä viiden päivän päästä tähän aikaan olen jo Belgiassa. Enää kolme kokonaista päivää Suomessa. Ihan hullua.
Vuosi sitten lähtö tuntui joltakin kaukaiselta asialta, ei edes todelta, vaan joltakin unelmalta. Odotin sitä älyttömän paljon ja koko vuoden mun elämä on enemmän tai vähemmän rakentunut vaihtovuoden ympärille, vaikken ole vielä edes kohdemaassa. Oon tämän takia tutustunut tosi moniin ihaniin ihmisiin, joita en välttämättä muuten olisi koskaan edes tavannut, eikä vuodessa ole ollut päivääkään, jolloin en olisi ajatellut pian koittavaa lähtöä. Fiilis on edelleen odottava ja itse lähtö ei mua sinänsä pelota oikeastaan: mun isäntäperhe vaikuttaa ihanalta ja vaihtovuosi on edelleen yksi suurimmista tavoitteista, jonka olen halunnut toteuttaa. Ja nyt mulla on enää päivien päässä lähtö Belgiaan.
Positiivista fiilistä tasapainottaa hieman koko ajan vallitseva haikeus. Tekemistä on ollut paljon ja vieläkin on moni asia tekemättä (ai mitennii jätän viime tippaan?), eikä mua ollenkaan haluttaisi jättää kaikkia rakkaita Suomeen. Mun kannalta voivoi, kaikkea kun ei voi saada. Lähteminen tulee varmasti olemaan yksi vaikeimmista asioista mitä ikinä olen tehnyt. Mun koko perheen näen viimeisen kerran torstaina, kun me kokoonnumma yhdessä mummolaan viettämään mun läksiäisiä, jonka jälkeen en varmaan näe iskän perhettä ennen lähtöä. Kavereille sanon heipat perjantaina. Osa tulee saattamaan mua kentälle, mikä on tosi ihana juttu, mutta en oikein uskalla kunnolla ajatella sitä lähdön hetkeä. Mulle tulee aivan käsittämättömän kova ikävä ja pelkään, etten saa itkua loppumaan ennen 😂😂
Enkä muuten ole vielä edes pakannut. En ole edes suorittanut minkäänlaista testipakkausta nähdäkseni, saanko kaikkea edes mahdutettua tuohon matkalaukkuun, jonka aion ottaa mukaan. Olen kyllä aika luottavaisin mielin, että kaikki tarvittava mahtuu, mutta olen todennäköisesti väärässä. Mulla on myös koko ajan tunne, että olen unohtanut jotain tosi olennaista, mutta vielä en ole keksinyt mitä. Tuliaiset on vieläkin ostamatta, mutta onneksi mun perhe täällä Suomessa on halunnut mun kanssa niitä hankkia, joten en ole ihan tyhjän päällä tässäkään asiassa.
Vuosi sitten lähtö tuntui joltakin kaukaiselta asialta, ei edes todelta, vaan joltakin unelmalta. Odotin sitä älyttömän paljon ja koko vuoden mun elämä on enemmän tai vähemmän rakentunut vaihtovuoden ympärille, vaikken ole vielä edes kohdemaassa. Oon tämän takia tutustunut tosi moniin ihaniin ihmisiin, joita en välttämättä muuten olisi koskaan edes tavannut, eikä vuodessa ole ollut päivääkään, jolloin en olisi ajatellut pian koittavaa lähtöä. Fiilis on edelleen odottava ja itse lähtö ei mua sinänsä pelota oikeastaan: mun isäntäperhe vaikuttaa ihanalta ja vaihtovuosi on edelleen yksi suurimmista tavoitteista, jonka olen halunnut toteuttaa. Ja nyt mulla on enää päivien päässä lähtö Belgiaan.
Positiivista fiilistä tasapainottaa hieman koko ajan vallitseva haikeus. Tekemistä on ollut paljon ja vieläkin on moni asia tekemättä (ai mitennii jätän viime tippaan?), eikä mua ollenkaan haluttaisi jättää kaikkia rakkaita Suomeen. Mun kannalta voivoi, kaikkea kun ei voi saada. Lähteminen tulee varmasti olemaan yksi vaikeimmista asioista mitä ikinä olen tehnyt. Mun koko perheen näen viimeisen kerran torstaina, kun me kokoonnumma yhdessä mummolaan viettämään mun läksiäisiä, jonka jälkeen en varmaan näe iskän perhettä ennen lähtöä. Kavereille sanon heipat perjantaina. Osa tulee saattamaan mua kentälle, mikä on tosi ihana juttu, mutta en oikein uskalla kunnolla ajatella sitä lähdön hetkeä. Mulle tulee aivan käsittämättömän kova ikävä ja pelkään, etten saa itkua loppumaan ennen 😂😂
Enkä muuten ole vielä edes pakannut. En ole edes suorittanut minkäänlaista testipakkausta nähdäkseni, saanko kaikkea edes mahdutettua tuohon matkalaukkuun, jonka aion ottaa mukaan. Olen kyllä aika luottavaisin mielin, että kaikki tarvittava mahtuu, mutta olen todennäköisesti väärässä. Mulla on myös koko ajan tunne, että olen unohtanut jotain tosi olennaista, mutta vielä en ole keksinyt mitä. Tuliaiset on vieläkin ostamatta, mutta onneksi mun perhe täällä Suomessa on halunnut mun kanssa niitä hankkia, joten en ole ihan tyhjän päällä tässäkään asiassa.
Kommentit
Lähetä kommentti